Johanna Ilmoniemi
Johanna Ilmoniemi valmistui pilatesohjaajaksi vuonna 2009 ja on siitä lähtien15 vuoden ajan toiminut päätoimisena pilateksen, laitepilateksen ja venyttelyn ohjaajana.
​
Intohimoinen halu ymmärtää kehon toimintaa ja liikettä laajemmin on johtanut useisiin lisäkoulutuksiin. Hän on syventänyt ammattitaitoaan muun muassa Somatic Fysio, Somatic Stretching, Neutral Spine, Core stability, Pilatesohjaus ennen ja jälkeen synnytyksen, Myofaskia ja Yleisten sairauksien huomioiminen pilatesohjauksessa koulutuksien parissa. Hän on myös valmistunut Footbic, Power Fingers sekä Hypopressive level 1 ohjaajaksi.
Johanna on Suomen Pilatesyhdistyksen jäsen.
​
​
​Monipuolisesti urheilusta ja liikkeestä kiinnostuneena hän on pitänyt useita pilateskursseja esim. CrossFit keskuksissa Helsingissä. Pilatesta treenaajille kursseja hän on järjestänyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2016.
Oman asiakaskuntansa on muodostanut yritysjohtajat ja yrittäjät sekä tavoitteellisesti omaa lajiaan treenaavat, jotka haluavat parantaa kehonhallintaansa, lajituloksiaan sekä tukea kehoaan palautumisessa työn ja urheilun asettamien haasteiden keskellä.
Ennen pilatesuraansa Johanna valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi (musiikkikasvastus) ja tätä aiemmin Päijät-Hämeen Konservatoriosta pianonsoitonopettajaksi. Ammatillinen suunta musiikkiopintojen jälkeen oli selvä. Musiikki- ja tanssitausta ja omaan terveyteen liittyvät haasteet johdattivat Johannan syventämään tietotaitoaan erityisesti pään kannatuksen, hengityksen, purennan lihasten ja kurkunpään osalta. Tässä prosessissa hän omakohtaisesti havaitsi, miten kokonaisvaltainen keho on, miten jokainen kehonosa vaikuttaa toiseen.
​
Johannan ohjaukseen on hakeutunut lukuisia eturivin artisteja, laulunopettajia sekä ammattimuusikkoja ja harrastajia. Hän on ohjannut 4-6 vuoden ajan Helsingin kaupunginorkesterin sekä Radion sinfoniaorkesterin muusikoiden pilatestunteja.
Hän on pitänyt workshoppeja vuodesta 2015 Sibelius-Akatemian rytmimusiikin laulupedagogiikan kursseilla sekä opettaa viikottaisilla pilatestunneilla Sibelius-Akatemiassa ja intensiivikursseilla ammattikorkeakoulu Metropolian musiikin opiskelijoille.
​
Viikottaisia laite- ja pilates+venyttelytunteja on tarjolla Helsingin maineikkaalla pilatekseen keskittyvällä Somatic Studiolla.
Syventääkseen osaamistaan laulajien kanssa työskentelyssä, hän valmistui Certified Master Teacher (CMT) at the Balance in Phonation Voice Training (in CCM singing) laulunopettaja koulutuksesta.
Johanna on pohtiva, tarkka, lempeä ja innostava pilatesohjaaja. Hän toivoo luovansa rennon ja lämpimän ilmapiirin, jossa saa rauhassa tutkia ja tunnustella samalla keskittyneesti, tavoitteellisesti ja johdonmukaisesti edeten kohti syvempää kehontuntemusta ja -hallintaa. Hänen tavoitteensa on auttaa jokaista uusien oivalluksien tielle ja antaa työvälineitä ymmärtää omaa kehoaan syvemmin ja tätä kautta voimaan paremmin sekä edistymään omissa tavoitteissaan.
Lapsena pitkään Australiassa asunut ohjaaja on työskennellyt Suomen lisäksi Lontoossa.
​
Ohjauskielet ovat suomi ja englanti.
Asiakkaita / yhteistyökumppaneita
PilatesEspoo, Espoo
Somatic Studio, Helsinki
Sibelius-Akatemia, Helsinki
Metropolia ammattikorkeakoulu, Helsinki
Helsingin kaupunginorkesteri (2015 -2020)
Radion sinfoniaorkesteri (2016 -2020)
CrossFit, Central Helsinki
Takomo Crossfit, Helsinki
InnoFit, Helsinki
Method Putkisto Studio, Lontoo
Channel 4 työntekijät, Lontoo
Purus Active Health, Lontoo
Lukuisia luentoja ja workshoppeja suomeksi ja englanniksi kuoroille ja esim. Espoon lauluviikoilla, eri yritysten ja musiikkioppilaitosten TYKY-päivien yhteydessä sekä erityisiä workshoppeja esim. teemalla Presentation skills; the Voice.
Hän piti myös pilates-aiheisen workshopin kansainvälisessä joka kolmas vuosi järjestettävässä Musicians’ Health and Performance konferenssissa vuonna 2018.
​
​
Seuraa Instagramissa "kokokehopilates" ja poimi vinkkejä omaan harjoitteluun!